Luettua: Varjelijat

Kirjoitan heti edellisen tekstin perään toisen kirjabloggauksen, mutta teen sen oman otsikkonsa alle tekstin selkeyden ja pituuden vuoksi. Lainasin kirjastosta ja luin parissa päivässä Kristina Ohlssonin kirjan Varjelijat, joka on kolmas osa Fredrika Bergmanista kertovaa dekkarisarjaa. En ole ennen Ohlssonin kirjoja lukenut ruotsalaisia dekkareita, enkä osaa sanoa, aionko tarttua muihin lajin edustajiin. Ohlssonin kirjoissa minua kiinnostaa tapahtumien lisäksi (tai enemmänkin) nimenomaan päähenkilön Fredrikan elämä, enkä valitettavasti tiedä muista ruotsalaisten dekkareiden etsivähahmoista tai heidän kiinnostavuudestaan mitään. Fredrika on aloittaessaan poliisivoimissa akateemisen taustan omaava nainen, jolla on ollut jo kymmenen vuotta salainen suhde kirjallisuustieteen professori Spencer Lagergrenin kanssa. Suhde syvenee kirjasarjan kuluessa, samoin kuin Fredrikan asema paranee työyhteisössä, jossa häntä ensin katsotaan ärsyttävän karsaasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että asiat sujuisivat ongelmitta.

Fredrika Bergman-sarjan ensimmäinen osa Nukketalo osui käsiini vahingossa. Ollessani harjoittelussa Kaarinan kirjastossa viime kesänä oli kyseinen kirja saapunut kirjastoon Vaski-kuljetuksen (eli Vaski-kirjastojen välisen aineistonkuljetuksen) mukana, mutta laitettu sivuun koska se oli rikki. Taisin olla palautusvuorossa eli huolehtimassa kirjastoon palautettavasta aineistosta, koska minulla oli aikaa selailla kirjaa ja sen jälkeen lukea sitä. Kirja oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja niinpä luin sen jälkeen seuraavan osan Tuhatkaunot, mikä ei ollut aivan edeltäjänsä veroinen, koska kansainvälinen terrorismi ei aiheena ole niin kiinnostava kuin esimerkiksi lapsenkaappaus ja siitä johtuva intensiivisyys, kuin ensimmäisessä kirjassa. Sarjan kolmannessa osassa intensiivisyys puolestaan piti minua otteessaan niin, että hotkaisin kirjan melkein yhdeltä istumalta. Kirjassa selvitetään metsästä löytyneen päättömän ja kädettömän ruumiin, joka paljastuu kirjallisuustieteen opiskelijaksi Rebecca Trolleksi, murhaajaa (ruumis oli paloiteltu moottorisahalla). Rebecca Trolle on ennen kuolemaansa selvittänyt kandityössään kuuluisan (ja tässä tapauksessa luonnollisesti kuvitellun) ruotsalaisen lastenkirjailija Thea Aldriniin liitettyä kohua, jonka mukaan hän on tappanut miehensä ja kenties jopa poikansa joskus 1970/-80-luvulla. Kirjailija on vankilassa ollessaan kärsinyt aivoinfarktista (tosin en ole varma onko tämä oikea määritelmä) ja asuu kirjan tapahtumahetkellä vuonna 2009 vanhainkodissa, eikä suostu puhumaan kenellekään mitään. Kaikki kirjan tapahtumat tuntuvat kietotuvan tämän kirjailijahahmon ympärille Fredrikan, hänen kollegansa Peder Rythin ja heidän pomonsa Alex Rechtin tutkiessa tapausta, joka muuttaa heidän kaikkien elämää tavalla tai toisella. 

Kirjassa otetaan myös kantaa läsnäolemiseen ja kuinka tärkeitä perhesuhteet ovat. Pienten lasten kanssa vietetty tai viettämättä jätetty aika on kullanarvoista ja merkityksellistä. Lastensa puolesta vanhemmat ovat valmiita tekemään mitä hyvänsä. "Tiettyjä asioita ei voi kokea uudestaan. Lapsuus on yksi niistä." (s. 358) Peder puolestaan haluaa suojella veljeään Jimmyä, joka on lapsena pudonnut keinusta ja satuttanut päänsä kiveen niin, ettei ole koskaan kehittynyt aikuiseksi. Veljien välinen suhde on Pederin mielestäni pyhä, ja Pederin tehtävänä on hänen mielestään huolehtia Jimmystä.

Tekstin ja sen henkilöhahmojen intensiivisyys kuvastuu myös suhteessa luontoon: 
"Peder seisoi laiturilla ja katsoi satumaisen kaunista Ruotsin saaristoa. Joka puolella näkyi pieniä saaria. Joista jokaisella oli omat salaisuutensa. Omat salaiset asukkaansa.
  Juuri tänä helvetillisenä päivänä maisema kylpi keltaisessa auringonvalossa. Päivä oli joka suhteessa niin kaunis, että sen puolesta olisi voinut kuolla." 
(s. 448) 

Asiasta toiseen, huomasin jälleen intertekstuaalisen viittauksen L. M. Montgomeryn luomaan Anna-hahmoon kohdassa, jossa Fredrika tutkii Rebecan tavaroita löytääkseen niistä jonkinlaisen johtolangan jolla selvittää naisen murhaa. Autotallissa, jossa Rebeccan kirjat ovat, on laatikko kirjoja, joita myös Fredrika on lapsena lukenut: "Ne olivat nuortenkirjoja, hän oli lukenut kaikki samat kirjat itsekin. Viisikoita, Anna-kirjoja, Tuisku-sarjaan kuuluvia hevoskirjoja." (s. 138)

Koska kirja oli niin nopea lukea ja hyvä, annan sille neljä tähteä ****
Seuraava osa on ilmeisesti huono eikä samanlainen kuin muut, joten siirryn suoraan sarjan viidenteen osaan Daavidintähtiin.

Kristina Ohlsson: Varjelijat
(alk. Änglavakter)
WSOY 2013, 500 sivua. 

(kuva: Librarything)